Graham-ryhmä palaa Meksikoon 45 vuoden tauon jälkeen

Mexico Cityn Palacio de Bellas Artesin lavalle astuu 20. lokakuuta 2026 tanssijoukko, jonka edeltäjät kävivät Meksikossa viimeksi vuonna 1981. Tanssijat ovat Martha Graham Dance Companystä, Yhdysvaltain vanhimmasta modernin tanssin ryhmästä. Yhtye täyttää sata vuotta tänä vuonna, ja centennial-kiertueen pysähdys Meksikossa ei ole valittu umpimähkään. Meksiko on paikka, joka muutti perustaja Martha Grahamin ajattelun koko elinikäisesti.

Yhden illan ohjelmisto on pakattu sadan vuoden historiaa. Mukana on Lamentation vuodelta 1930, Chronicle (1936), Dark Meadow Suite (2016, rekonstruktio vuoden 1946 teoksesta) ja uusin We the People (2024). Liput maksavat 420 pesosta 1 350 pesoon. Esiintymisen tuovat maahan Meksikon kulttuuriministeriö ja Kansallinen kuvataide- ja kirjallisuuslaitos INBAL.

Matka joka muutti kaiken

Grahamin suhde Meksikoon alkoi vuonna 1932. 38-vuotias koreografi sai Guggenheim-apurahan ja matkusti etelään. Hän seurasi alkuperäiskansojen rituaalitansseja, ja kokemus muutti hänen tanssikäsityksensä syvällisesti. Graham näki liikkeitä, jotka eivät olleet koreografiaa vaan vastauksia ihmisen tarpeisiin: hedelmällisyydelle, ilmastolle, ruoalle, uskonnolle. Tanssit eivät esittäneet tunnetta, vaan kanavoivat sitä.

Kokemus muotoili vuosikymmeniä Grahamin työtä eteenpäin. Chronicle (1936) oli antifasistinen lausunto Espanjan sisällissodan kynnyksellä ja hylkäsi eurooppalaisen modernismin kuosien sijasta ruumiillista voimaa. Vuonna 1946 valmistui Dark Meadow, teos jossa meksikolaisen säveltäjän Carlos Chávezin musiikki nousi teoksen ytimeksi.

Medea joka ei tullut

Chávezin ja Grahamin yhteistyö alkoi Elizabeth Sprague Coolidge -säätiön tilauksena. Säveltäjä teki musiikin Grahamin suunnittelemalle Medea-baletille, mutta Graham hylkäsi alkuperäisen Medea-skenaarion ja muotoili teoksen kokonaan uudelleen. Tilalle tuli uusi teos, jonka kantava ajatus oli “uudestisyntymän ja kuolemattomuuden mysteeri, joka kestää ihmiskunnan historian ajan kuolemasta ja tuhosta huolimatta”. Pala nousi lavalle tammikuussa 1946 New Yorkin Plymouth Theaterissä. Lavasteet suunnitteli Isamu Noguchi.

Grahamin ja Chávezin välinen suhde oli monimutkainen. Tutkijat ovat kuvailleet sitä antagonismin, väärinymmärryksen ja katumuksen sekoitukseksi molemmin puolin. Taideteos syntyi silti, ja siitä tuli yksi Grahamin tärkeimmistä.

Pitkä tauko ja hiljainen elpyminen

Vuoden 1946 jälkeen Graham-ryhmä kiersi Meksikossa kahdesti: vuosina 1968 ja 1981. Sen jälkeen yhtye oli suuressa siirtymävaiheessa. Graham itse oli 86-vuotias ja kuoli 1991. Hänen jälkeensä seurasi pitkä kamppailu ohjelmiston oikeuksista ja talousvaikeuksista. Oikeusjuttu Martha Graham Schoolin ja Martha Graham Centerin välillä eteni liittovaltion tuomioistuimeen 2002, ja yhtyeen toiminta pysähtyi.

Janet Eilber otti taiteellisen johtajan paikan 2005. Eilber oli itse tanssija Grahamin ryhmässä 1970-luvulla ja tunsi koreografioiden sisäisen logiikan. Hänen alaisuudessaan yhtye on esittänyt uusia teoksia muun muassa Hofesh Shechteriltä ja Pontus Lidbergiltä ja kaivanut esiin Grahamin hukkuneita soolo-teoksia, kuten Satyric Festival Song ja Immediate Tragedy. Meksikon paluu on yksi elpymisen viimeisimmistä merkeistä.

Suomessa Graham on osa selkärankaa

Suomen tanssikentälle Graham ei ole abstrakti hahmo. Hän vieraili Svenska Teaternissa vuonna 1962. Graham-tekniikan keskeiset liikeperiaatteet, koonto (contraction) ja vapautus (release), uloshengitykseen yhdistetty lantion kallistus ja selän pyöristyminen, olivat Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen perustamisaikana keskeinen opetussisältö. Laitos perustettiin 1983, ja sen opetussuunnitelma rakentui alun perin Grahamin, Merce Cunninghamin ja José Limónin tekniikoiden varaan. Suomen nykytanssi oppi puhumaan modernisti Grahamin kautta.

Kulttuuriperinnön tallentamisen logiikka on toistuva. Kuten Rewben Mashangva teki tangkhul-naga-laulujen arkistolle Manipurissa, Graham teki meksikolaisten rituaalitanssien elementeille modernin tanssin kielen muodossa. Ulkopuolinen tarkkailija dokumentoi ja muutti.

Mexico Cityn esitys on yhden illan tapahtuma, mutta se sulkee ympyrän, joka avattiin 1932. Meksikolaiset näkivät rituaalin. Graham näki teknisen mullistuksen. Chávez sävelsi Dark Meadow’n partituurin, vaikka yhteistyö oli täynnä väärinymmärryksiä. Teos syntyi silti, ja 80 vuotta myöhemmin se palaa siihen maahan, jonka rituaalit sen alkujaan muovasivat.