Manipurissa muusikko tallentaa katoavien kylien lauluja
Rewben Mashangva aloitti tangkhul-naga-kansanlaulujen tallennuksen 1980-luvulla. Hänen poikansa digitoi arkistoa nyt kaseteilta. 90 prosenttia on tietokoneessa.
1980-luvulla Rewben Mashangva tajusi, että Manipurin syrjäkylien vanhat tangkhul-naga-laulut olivat häviämässä sukupolven mukana. Muistajat elivät ilman sähköä tai teitä, keskellä koillisintialaisia rinteitä, ja joka vuosi heitä oli vähemmän. Mashangva, itse tangkhul-naga-muusikko, pakkasi tallentimen reppuun ja alkoi kulkea.
Tangkhul-nagojen suullinen perinne on yli tuhat vuotta vanha. Lauluja on häihin, hautajaisiin, sotaan valmistautumiseen, sadonkorjuuseen, juhliin, eeposten kertomiseen. Perinteiset soittimet ovat yangkahui, neljän reiän huilu, ja tingteila, yksikielinen jousisoitin. Pitkään perinne siirtyi laulamalla sukupolvelta toiselle. Siirto kuitenkin katkesi 1890-luvulta alkaen, kun brittiläinen kolonialismi saapui Manipuriin 1894 ja lähetyssaarnaaja William Pettigrew aloitti työnsä Ukhrulin tangkhul-alueella 1896. Uudet seurakunnat pitivät vanhoja lauluja pakanallisina, ja nuoremmat lakkasivat oppimasta niitä. Kun Mashangva 1980-luvun puolivälissä aloitti etsinnän, enää vain vanhimmat tunnistivat sävelmät.
Hän kierteli yli 200 kylää 40 vuoden aikana. Useimpiin ei vienyt tietä, ja perille pääsy tarkoitti päivien kävelyä. Joissakin kylissä hän tapasi vain yhden henkilön, joka muisti koko laulun. Tangkhul-nagan kielessä on useita murteita, eikä Mashangva aina saanut selville, mitä laulut kertoivat, vaikka hän osasi tangkhulia itsekin. “En voinut antaa niiden kadota”, hän sanoo Reasons to be Cheerfulille.
Arkisto kasvoi isoksi kasettipinoksi. Sitten kasetit alkoivat haurastua, ja pojalle Saka Mashangvalle, 24-vuotiaalle heimotutkimuksen maisterille, tuli kiire toisenlaisen tehtävän kanssa: miten säilyttää tämä arkisto ennen kuin kasetit hajoavat. Isän ja pojan työ on digitointia, ja tänä keväänä he ovat siirtäneet arkistosta 90 prosenttia tiedostomuotoon. Digitoitu arkisto on julkisessa käytössä Imphalissa sijaitsevassa Tribal Research Institutessa.
Vuonna 2004 Intian hallitus myönsi Mashangvalle Guru-arvonimen kansanmusiikin vaalijana, ja vuonna 2021 hän sai Padma Shrin, Intian neljänneksi korkeimman siviilikunniamerkin. Mutta Mashangva on haluton kutsumaan itseään perinteen vartijaksi. Kun häneltä kysytään kuka rahoitti tallennustyön, hän vastaa lyhyesti: “En koskaan hakenut hallituksen rahaa.”
Mashangvan oma musiikki ei ole puhdasoppista kansanperinnettä. Hän on yhdistänyt tangkhul-naga-sävelmiä afroamerikkalaisen bluesin rakenteisiin ja kutsuu omia sävellyksiään folk bluesiksi. “Kansanlaulujen ydin on tallella”, hän selittää, “mutta versiossa, jonka moderni maailma ottaa vastaan.” Valinta kannattelee perinnettä edelleen, mutta sovittaa sen uuden sukupolven korvaan. Augustine Shimray, manipurilaisen Featherheads Haokui -bändin nokkamies, laulaa moderneja rock-kappaleita tangkhul-naga-melodian päälle ja sanoo saaneensa Mashangvalta luvan poimia vanhoista äänistä uusia kappaleita.
YK julisti 2022-2032 alkuperäiskielten vuosikymmeneksi. UNESCOn mukaan maailmassa on 8 324 puhuttua tai viitottua kieltä, ja lähes 40 prosenttia niistä on uhanalaisia. Tangkhul-nagat ovat noin seitsemän prosenttia Manipurin väestöstä, ja lähes puolet Intian noin 1 300 kielestä voi kadota seuraavan vuosisadan aikana. Intiassa vastaavaa tallennustyötä tekevät Gujaratin Vaacha: Museum of Voice ja Rajasthanissa Archives and Research Center for Ethnomusicology. Kiirun tarina Intian halvoista tekoälymalleista kertoo saman ongelman teknologisesta puolesta: kielet tarvitsevat sekä vanhaa materiaalia että uutta käyttöä selvitäkseen.
Saka tuntuu tietävän, että arkistointi ei riitä jos laulut eivät elä uusissa suissa. “Nämä laulut tuntuvat keskusteluilta minun ja isäni, minun ja esi-isieni välillä”, hän sanoo. “Voin auttaa perinteemme jatkumisessa.”