Paras piha on joskus vähän kesken

Huhtikuisena lämpimänä päivänä minikaivuri alkoi repiä naapuripuutarhaa auki. Ensin lähti pensasaita. Sitten kone otti pensaikot, köynnökset, marjapensaat, ruohot ja puiden alut. Illalla jäljellä oli paljas ura maassa ja lava, jossa makasi murattia, oksia ja juuripaakkuja. Näin Emma Beddington kuvasi Guardianissa näkyä, joka toistuu Britanniassa yhä useammalla pihalla.

Kohtaus tuntuu pieneltä. Yksi piha, yksi kone, yksi päätös. Yhdessä siitä syntyy kuitenkin kaupunki, jossa kaikki elävä työnnetään sivuun ja tilalle laitetaan sileä pinta. Royal Horticultural Societyn raportti kokoaa tunteelle numerot. Britannian etu- ja takapihojen alasta noin 42 prosenttia on jo kovaa pintaa tai tekonurmea. Etupihoista kovia pintoja on yli puolet, takapihoista reilu kolmannes. Lisäksi brittikodeissa on jo noin 7,5 miljoonaa neliömetriä tekonurmea.

Sama RHS:n raportti muistuttaa, että puutarhat kattavat 4,6 prosenttia Ison-Britannian maapinta-alasta. Ne tukevat yli puolta maan perhosista, sammakkoeläimistä ja matelijoista sekä yli 40 prosenttia linnuista ja nisäkkäistä. Yksityispihoissa kasvaa myös yli 50 miljoonaa puuta. Yksittäisestä pihasta tällaiset luvut kuulostavat liioittelulta. Koko maan aidanrajojen summana ne alkavat kuulostaa arkijärjeltä.

Beddingtonin esseen lempein ajatus on myös sen helpoin: luonnon kannalta paras puutarhatyö voi joskus olla tekemättä mitään. Ei tietenkään aina, eikä joka nurkassa. Lapsi tarvitsee paikan juosta, pyörä tarvitsee kulkuväylän ja joku haluaa istua terassilla kahvikupin kanssa. Mutta kaikki ei tarvitse näyttää siltä kuin viimeinenkin ruoho olisi läpäissyt katsastuksen. Hoitamaton kohta ei ole epäonnistuminen. Se on usein juuri se paikka, jossa elämä saa jatkaa ilman ohjausta.

Siisteyden paine on silti todellinen. Piha kertoo naapurille, millainen ihminen täällä asuu. Moni haluaa näyttää siltä, että hommat ovat hallussa. Lyhyt nurmi ja kova pinta tuntuvat turvallisilta. Ne näyttävät valmiilta. Vähän villi kulma näyttää keskeneräiseltä, vaikka juuri siinä voi olla enemmän järkeä kuin koko loppupihassa.

Beddingtonin jutussa luetellut kasvit tuntuvat melkein lohdullisilta. Voikukat ja ohdakkeet antavat mettä ja siitepölyä. Pitkä ruoho ruokkii toukkia. Paljas maapaikka kelpaa pesäpaikaksi kaivaville villimehiläisille. Sammal päätyy lintujen pesiin. Kuivat varret, lehtikasat ja risuinen reuna toimivat varastona ja suojana. Mikä ihmisestä näyttää keskeneräiseltä, voi olla hyönteiselle valmis koti.

Sileä kiveys on luonnolle hiljainen ratkaisu. Se on helppo harjata, mutta siitä ei syö kukaan. Tekonurmi pysyy vihreänä kuivallakin, mutta se ei kuki, varise tai maadu, eikä tarjoa mitään niille lajeille, jotka etsivät pihasta ravintoa, suojaa tai paikkaa lisääntyä. Office for National Statisticsin mukaan yhdellä kahdeksasta brittiläiskotitaloudesta ei ole puutarhaa lainkaan. Olemassa olevien pihojen merkitys siis kasvaa entisestään. Kaikki eivät voi kasvattaa mitään. Se, jolla kulma on, voi silti jättää sen hetkeksi rauhaan.

Beddington nostaa esiin myös David Attenborough’n uuden Secret Garden -sarjan. Yhdessä Bristolissa kuvatun jakson pikkupuutarhassa eli siilejä, sammakoita, sinitiaisia ja 50 mehiläislajia. Luku on hyvä vastalause ajatukselle, että luonnon pitäisi alkaa vasta kaupungin ulkopuolella. Jos pieni brittipiha pystyy siihen, ei tavallinen suomalainen piha tai taloyhtiön nurkka ole automaattisesti liian vaatimaton. Sama logiikka näkyy myös Zürichin viherkattorakentajilla, joiden työ alkoi siitä paikasta, jota ensin pidettiin vain rakennuksen pintana.

Suomessa viesti on yllättävän samanlainen, vaikka mittakaava on toinen. Helsingin kaupunkitilaohje sanoo suoraan, että niityt lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja tuottavat pölytyspalveluja. Kaupunki muuttaa vähäkäyttöisiä nurmikoita niityiksi, perustaa uusniittyjä kadunvarsille ja viherkaistoille sekä jättää osan kohteista vuorovuosin niittämättä. Ohjeessa mainitaan myös pölyttäjille tärkeät paljasmaapaikat ja lahopuu. Sama viesti, kuntalaisen kielellä.

Kansalaistasolla samaa työtä tekee Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen Pölyttäjille polkuja -projekti. Yhdistys puhuu niittyverkostosta, jossa pölyttäjät liikkuvat paikasta toiseen puistojen, pientareiden, viljelypalstojen ja parvekkeiden kautta. Hyönteinen ei katso karttaa, mutta se huomaa, onko seuraava kukka lentomatkan päässä. Polyttajat.fi kokoaa tietoa pölyttäjien tilasta ja avusta. Sivusto on tehty SYKEn PÖLYKOORDI-työn osana, ja SYKEn PÖLYHYÖTY-hankkeessa on seurattu pölyttäjähyönteiskantojen tilaa ja pölytyksen taloudellista merkitystä.

Kaikesta tästä tulee yllättävän vapauttava olo. Pihalla ei tarvitse tehdä suurta luontotekoa näyttääkseen hyvältä kuvassa. Usein riittää, että leikkaa nurmeen polun, mutta jättää reunan pitkäksi. Riittää, että nostaa haravan kerran vähemmän. Riittää, että antaa voikukan kukkia pari viikkoa ja siirtää siivouksen siihen asti, kunnes kuivat varret ovat oikeasti kuivia. Puutarhassa saa näkyä myös ihmisen jälki. Olennaista on, ettei kaikki muu pyyhitä pois.

Beddington toivoo esseensä lopussa, että Attenborough näyttäisi joskus myös tavallisen, vähän repsottavan pihan. Sellaisen, jossa on nokkospaikka, kulunut nurmikon kaari ja liian iso pensas aidan vieressä. Toiveessa on jotain hyvin tunnistettavaa. Moni piha on juuri tuollainen jo nyt, eikä se ole huono uutinen. Bristolin pikkupuutarhasta löytyi 50 mehiläislajia. Se on aika hyvä syy antaa yhden nurkan olla hetki kesken.