Nicoya: Costa Rican kylä jossa miehet elävät 85-vuotiaiksi

David Rehkopfilla oli vuonna 2007 edessään kysymys, johon ei ollut vastausta.

Hän oli tuolloin jatko-opiskelija UC Berkeleyllä, erikoistunut epidemiologiaan, ja tutustunut Costa Ricalaiseen demograafiin Luis Rosero-Bixbyyn. Rosero-Bixby oli analysoinut vuosia Costa Rican kuolleisuustilastoja ja havainnut jotain outoa: Nicoya-niemimaan miehet elivät tilastollisesti paljon pidempään kuin Costa Rican muissa osissa asuvat. Ero oli selkeä, kesti tarkastelua eri menetelmillä eikä ollut tilastoartefakti.

Rehkopf lähti Nicoyalle. Hän mittasi verta ja sylkeä, haastatteli vanhuksia, kirjasi elinoloja. Tutkimusta rahoitti ensin Costa Ricalaiset lähteet, sitten kansainväliset. Kysymys, jonka hän esitti alusta alkaen, oli yksinkertainen: “Can we figure out the social and biological reasons why people live so long in this area?”

Vastauksen löytäminen on kestänyt lähes kaksi vuosikymmentä. Se ei ole päättynyt.

Luvut jotka eivät täsmää

Nicoya-niemimaan miehillä on 29 prosentin pienempi todennäköisyys kuolla seuraavan kymmenen vuoden aikana siitä, kun he täyttävät 60, kuin Costa Rican muissa osissa asuvilla samanikäisillä. Niemimaan miesten keskimääräinen elinikä on noin 85 vuotta, kun Yhdysvaltalainen vertailuluku on 77.

Hätkähdyttävin vertailu on Japaniin. Nicoyalla asuvat miehet elävät seitsemän kertaa todennäköisemmin satavuotiaiksi kuin japanilaiset miehet. Japania pidetään pitkäikäisyyden mittapuuna, ja se on ollut sitä hyvästä syystä: japanilaiset ovat vuosikymmenten ajan eläneet muita pidempään. Nicoyalaisten miesten vertailu tähän viiteryhmään on poikkeuksellinen luku.

Nämä luvut eivät selity varallisuudella. Nicoya on maatalousvaltainen niemimaa, jolla ei ole muuta Costa Ricaa enemmän rahaa tai parempaa terveydenhuoltoa. Niemimaan asukkailla ei ole erityisiä ravintolisiä, eksklusiivisia hoitoja eikä muitakaan mitattavia resursseja, jotka asettaisivat heidät erityisasemaan.

Nicoya on yksi viidestä niin kutsutusta Blue Zone -alueesta, joissa tilastollisesti poikkeuksellinen pitkäikäisyys on dokumentoitu. Muut neljä ovat Sardinia Italiassa, Okinawa Japanissa, Loma Linda Yhdysvalloissa ja Ikaria Kreikassa. Kaikilla alueilla on erikoiset kuolleisuuskäyrät, ja kaikkialla tutkijat yrittävät selittää ilmiötä.

Rehkopfin ryhmä on Nicoyalla yrittänyt selvittää selitystä biologisella tasolla. He ovat löytäneet kaksi biologista merkkiä, jotka erottavat nicoyalaiset muista. Kumpikaan ei yksin selitä kaikkea.

Solujen ylimääräinen varanto

Vuonna 2013 Rehkopfin ryhmä julkaisi ensimmäiset löydöksensä nicoyalaisten immuunisoluista.

Löydös oli odottamaton: nicoyalaisilla oli 81 ylimääräistä emäsparia telomeereissään immuunisoluissa verrattuna muihin samanikäisiin Costa Ricalaisiin.

Telomeerit ovat kromosomin päissä sijaitsevia suojarakenteita. Solu jakautuu, telomeerit lyhenevät. Tavalliset solut menettävät jokaisessa jakautumisessa 30-200 emäsparia. Kun telomeerit ovat riittävän lyhyet, solu lakkaa jakautumasta tai kuolee. Rehkopf on kuvannut asian selkeästi: “Telomere length can be seen as a measure of cellular age, which is different from a person’s calendar age.” Lyhyet telomeerit kertovat vanhentuneesta solusta, pitkät nuoremmasta.

81 ylimääräistä emäsparia tarkoittaa, että nicoyalaisten solujen pitäisi kyetä noin kolmeen ylimääräiseen solunjakautumiskierrokseen ennen kuin telomeerit saavuttavat kriittisen lyhyyden. Yhdessä solussa tämä kuulostaa pieneltä. Kymmenissä biljoonissa soluissa, kumuloituvana 60-80 vuoden aikana, se voi kumuloitua merkittäväksi.

Tutkijat havaitsivat myös sukupuolittaisen eron: nicoyalaisten naisten telomeerit olivat lähempänä Costa Rican normia kuin miesten. Tämä saattaa osittain selittää, miksi pitkäikäisyystilastot Nicoyalla ovat voimakkaammin miespainotteisia.

Metylaatio ja ikääntymisen jälki

Neljä vuotta telomeeritutkimusten jälkeen Rehkopfin ryhmä kääntyi metylaatioon.

DNA:n metylaatiorakenne muuttuu iän myötä tunnistettavalla tavalla: tietyt geenialueet saavat enemmän metylaatiota, toisilta se häviää. Nämä muutokset vastaavat biologista vanhenemista, ja niistä voidaan laskea eräänlainen biologinen ikä, joka ei välttämättä vastaa kalenteri-ikää. Stressaavat elämäntilanteet, sairaudet ja ympäristöaltistukset jättävät jälkiä metylaatiorakenteeseen. Ikääntyessä metylaatiosäätely myös horjuu: “When people age, two things happen: an increase in methylation variability, and a resulting imprecision in regulation of gene expression”, Rehkopf on selittänyt.

Nicoyalaisilla metylaatiorakenne kertoi nuoremmasta biologisesta iästä kuin kalenteri-ikä olisi ennakoinut. Metylaatiomuutokset olivat kehittyneet hitaammin. Tulosten mukaan nicoyalaisten biologinen ikä oli pienempi kuin heidän todellinen ikänsä.

Tulos vahvisti telomeeritutkimuksen suunnan: nicoyalaiset eivät ainoastaan elä tilastollisesti pidempään, heidän soluissaan näkyy hidastunut biologinen vanheneminen kahdella toisistaan riippumattomalla mittarilla.

Rehkopfin ryhmä julkaisi metylaatiotutkimuksen vuonna 2022 Frontiers in Aging -lehdessä. Ryhmä sai jatkotutkimukseen 1,5 miljoonan dollarin rahoituksen.

Plan de vida ja yhteisön rakenne

Rehkopf on pitänyt kiinni siitä, ettei pitkäikäisyys palaudu vain biologiaan.

Nicoyalaisilla on elämäntapa, jota on dokumentoitu tarkasti. Fyysinen aktiivisuus on osa arkea, ei erillistä harrastamista: kävelemistä, maanviljelyä, kotitöitä. Kauppaan kävellään, töihin kävellään. Liikunta ei ole erillinen ohjelmanumero vaan osa kaikkea tekemistä.

Ruoka on yksinkertaista ja vähän jalostettua. Perinteinen Costa Ricalainen ruoka, kuten gallo pinto, mustapapujen ja riisin yhdistelmä, on edullista ja ravitsevaa. Se ei ole supervirtaa eikä eksklusiivista. Se on sitä, mitä on aina syöty.

Yhteisö on tiivis. Nicoyalaiset asuvat lähellä sukulaisiaan. Useita sukupolvia asuu samassa pihapiirissä tai lähellä toisiaan. Naapurit käyvät toistensa luona. Terveydenhuoltohenkilökunta tekee kotikäyntejä. Sosiaaliset suhteet eivät ole vain olemassa, ne ovat toimivia.

Tutkijat käyttävät termistä “plan de vida”, elämänsuunnitelma, kuvaamaan nicoyalaisten tapaa kokea oma tarpeellisuutensa. Ikääntyneillä nicoyalaisilla on useimmiten jokin rooli: hoitavat lapsenlapsia, pitävät puutarhaa, auttavat naapureita. Kyse ei ole opitusta filosofiasta, vaan tavasta elää, johon kasvetaan ja johon yhteisö antaa tilaa.

Stanfordin lähde mainitsee viisipolvisen perheen, joka asuu Costa Rican Nicoya-niemimaan vuoristoisessa kylässä. Usean sukupolven asuminen lähellä on normi, ei poikkeus.

Varoituksen merkki

Rosero-Bixby on varoittanut, että tämä tilanne ei ehkä jatku.

Nicoyan ilmiö ei ole staattinen. Se on kehittynyt tiettyjen olosuhteiden yhteistuloksena, ja kun olosuhteet muuttuvat, myös tilastot muuttuvat. Rosero-Bixbyn mukaan nicoyalaisten elinaika on alkanut laskea. Niemimaa ei ole eristyksessä: prosessoitu ruoka, autoistuminen ja yhteisörakenteen muutokset ovat tulleet myös sinne.

Rosero-Bixbyn mukaan tapaus on tutkimuksenkin kannalta kiireellinen: “Ennen ei ollut harvinaista nähdä nicoyalaisten elävän 90-vuotiaiksi, mutta nyt luku on liukumassa takaisin 80:een.”

Jos olosuhteet muuttuvat riittävästi, vertailukohde katoaa ennen kuin selitys on löytynyt. Rehkopfin ryhmä on 15 vuodessa dokumentoinut mitä biologisesti on olemassa. Miksi se on olemassa, on yhä osittain auki.